Iiro Törmä

Yhden ehdokkaan puheenjohtajavaali ei ole poikkeus vihreissä – johdon uusiutuminen tuskin myllertää puolueen linjaa

13.5.2019 15.38

Jenni Leukumaavaara

Maria Ohisalo, nykyinen varapuheenjohtaja on ainoa ehdokas vihreiden johtoon. Ehdokasasettelu päättyi viikonloppuna.

Vihreissä tilanne ei ole poikkeuksellinen. Ilman vastaehdokkaita valta on vaihtunut myös vuonna 1995 Pekka Haavistolta Tuija Braxille, 2001 Satu Hassilta Osmo Soininvaaralle ja 2009 Tarja Cronbergilta Anni Sinnemäelle.

Nyt on siis neljäs kerta, kun istuvan puheenjohtajan väistyessä on vain yksi ehdokas tarjolla, kertoo vihreiden hallintopäällikkö Risto Kankaanpää.

Puolueena vihreillä on takanaan kaksitoista uuden puheenjohtajan valintaa ja yksitoista eri puheenjohtajaa. Pekka Haavisto on ollut puheenjohtajana kahdesti.

Vihreitä tutkinut Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen yliopistonlehtori Jenni Karimäki arvioi Vihreälle Langalle, että puolueen puheenjohtajavalinnoissa on viime vuosina ollut monella tavalla poikkeustilanne. Se heijastuu myös ehdokkaiden määrään – tai niiden puutteeseen. 

Vuonna 2017 ehdokkaita oli ennätyksellisen paljon, yhteensä kuusi. Tuolloin takana oli kuusi vuotta Ville Niinistön puheenjohtajuutta, mikä teki hänestä vihreiden historian pitkäaikaisimman puheenjohtajan.

Niinistö oli saanut nostettua vihreät valtakunnantasolla näkyväksi puolueeksi ja oli suosionsa huipulla. Rotaatiosääntöjen vuoksi hänen oli pakko jättää puheenjohtajan tehtävä. 

”Ei siinä oikein ollut päässyt syntymään selkeää seuraajaehdokasta. Oli aika ymmärrettävää, että silloin oli ehdokkaita paljon ja käytiin keskustelua”, Karimäki sanoo.

Nyt valinnan taustalla on Touko Aallon traaginen jääminen pois puheenjohtajan tehtävistä ja Pekka Haaviston  pätkäpuheenjohtajuus.

”Voi olla että henki on vähän se, että kun viimeiset kaksi vuotta on ollut turbulenttia, koetaan ettei ole tarvetta suurelle keskustelulle”, Karimäki arvioi.

Puolue hyväksyi viime vuoden puoluekokouksessaan poliittisen tavoiteohjelman, joka ulottuu vuoteen 2023 asti. Puolueen päälinjat ovat siis selvillä, eikä kentällä kenties ole painetta suuren sisäiseen tuuletteluun.

Karimäki kuitenkin huomauttaa, että yleensä vihreissä on haastettu myös istuvaa puheenjohtajaa herkemmin kuin muissa puolueissa.

Esimerkiksi Ville Niinistö haastoi 2011 vaalitappion jälkeen Anni Sinnemäen, joka kahta vuotta aiemmin oli valittu puheenjohtajaksi ilman vastaehdokkaita. Niinistö voitti tuolloin.

Ohisalon hyvin todennäköinen valinta seuraavaksi puheenjohtajaksi on Karimäen mukaan oikeastaan jatkumoa vuoden 2017 puheenjohtajavalinnalle. Ohisalo pärjäsi jäsenäänestyksessä hyvin jo tuolloin ja sai kolmanneksi eniten ääniä.

Kun Aalto jäi sairastumisen vuoksi pois tehtävästä loppuvuodesta 2018, Ohisalo astui parrasvaloihin sijaiseksi.

Vihreät jakoi tuolloin puheenjohtajan tehtäviä varapuheenjohtajistolle ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle, mutta Ohisalo oli sijaisista näkyvin. Hänen esiintymisiään esimerkiksi televisiossa pidettiin onnistuneina niin omien kuin ulkopuolistenkin joukossa.

Vaikka Ohisalo on ensimmäisen kauden kansanedustaja, hänellä on vahva kokemus vihreistä järjestönä ja politiikasta muutenkin. Ohisalo on kaupunginvaltuutettu Helsingissä.

Eteenpäin katsottaessa puheenjohtajavalinta on paineeton. Kunta- ja eduskuntavaaleihin on aikaa, jos hallitus saadaan kasaan ilman suurempia kriisejä. Puheenjohtajalla on aikaa kasvaa tehtäväänsä.

Vihreiden puoluejohto vaihtuu Porin puoluekokouksessa kesäkuussa merkittävästi. Puheenjohtajan lisäksi puolue saa uuden puoluesihteerin, uusia varapuheenjohtajia ja ainakin osin uusiutuvan puoluevaltuuskunnan ja puoluehallituksen.

Meneekö vihreiden linja laajemmin uusiksi? Jenni Karimäki ei tähän usko, mutta arvelee puolueen profiilin muuttuvan jonkin verran.

”En usko, että suurta mullistusta puolueessa on tulossa, vaikka nimet vaihtuvat. Luultavasti tämä on aika looginen jatkumo isossa poliittisessa linjassa.”

Mikäli Säätytalolla koolla olevat puolueet SDP, keskusta, vasemmistoliitto, RKP ja vihreät, saavat hallitusohjelman aikaiseksi, vihreät saa todennäköisesti tehdä sellaista politiikkaa, kuin se on ohjelmatyössään linjannut ja äänestäjilleen kertonut.

”Hallituksen kokoonpano ja oletusarvo sen tekemästä politiikasta toteuttaa aika hyvin sitä mihin vihreät tällä hetkellä vaalikoneiden mukaan asemoituu politiikan kentällä: vasemmalle liberaalilla painotuksella”, Karimäki sanoo.

Karimäki pitää vihreiden kannalta merkittävänä mahdollisuutena ja muutoksena sitä, että ensimmäistä kertaa puolueella on mahdollisuus saada jopa kolme ministeriä. Aiemmilla hallituskerroilla vihreillä on ollut yksi ja enimmillään kaksi ministeriä.

Tässä on Karimäen mielestä myös profiloitumisen mahdollisuus. Ympäristö- ja koulutusasiat ovat vihreiden heiniä. Nyt reviiriä voisi laajentaa sosiaalipuolelle.

”Osaamisensa myötä Ohisalolle sopisi sosiaalipuolen salkku. Jos hän tällaisen saa, vihreät voi profiloitua entistä paremmin näissä kysymyksissä, joita vielä pidetään SDP:n ja vasemmistoliiton ydinalueena.”

Moni vihreiden uusista kansanedustajista on myös sosiaali- ja terveysasioiden sekä eriarvoisuusasioiden asiantuntijoita. Uutta painotusta tulee sitäkin kautta.

Tasa-arvoa ajatellen tässä voi piillä myös ansa. Vihreille on etu, että se pääsee puolueena profiloitumaan aiempaa enemmän sosiaalikysymyksissä, mutta politiikan tasa-arvon laajemmassa kuvassa mies- ja naisoletettujen tehtäväjaot ovat yhä vahvasti sukupuolittuneet.

Eduskunnassa valiokunta- ja ministerisalkut ovat kautta historian jakautuneet niin, että niin sanotut kovan politiikan asiat kuten ulko- ja puolustuspolitiikka ovat miesten reviiriä, ja pehmeämpinä pidetyt sote ja koulutus naisten aluetta.

Nyt vihreiden ryhmässä ja eduskunnassa kokonaisuudessaan on ennätyksellisen paljon naisia.

”Naisia on paljon, mutta se profiili poliitikkoina noudattaa ehkä tyypillistä naispoliitikon profiilia. Täytyy toivoa, että nyt ollaan hereillä myös tämän näkökulman suhteen, kun lopulliset valiokunta- ja muut paikat jaetaan”, Karimäki sanoo.

Vihreät  puheenjohtajavaali  puoluekokous 

Tweet